Olen nyt ollut vuoden töissä Mehiläisellä. Ja kuten vuodenaikaan kuuluu, olisi varmaan hyvä tehdä vähän itsereflektointia menneen vuoden osalta. Vaikka taas on menty kierros auringon ympäri, yhä minusta tuntuu että en edelleenkään osaa mitään. Alan jo tottua siihen ja uskon itse asiassa, että se on osa työnkuvaa osa osaamisen karttumista. Kuitenkin jos vertailen taitojani aikaisempaan, osaan kyllä jo aika paljon enemmän kuin vuosi sitten.
Ei ole tyhmiä kysymyksiä
Juniorikehittäjänä aloittaessa parasta on se, että kukaan ei oletakaan minun osaavan vielä kaikkea. Mehiläisellä olen saanut runsaasti tukea ja apua nimetyltä mentorilta ja muilta tiimin jäseniltä mikä on ollut hienoa ja todella tärkeää. Avun pyytämisessä se on se oma pää, joka ainakin omalla kohdallani asettuu välillä poikkiteloin. ”Kyselenkö taas samasta asiasta?”, ”Kyselenkö liian usein apua?”, ja ”Kehtaanko enää kysyä ja häiritä?”. Nyt kun tätä tekstiä tähän kirjoittaa, niin pakko todeta tuollaisen pohdinnan olevan aivan päätöntä hommaa. Totta kai pitää kysyä ja tässäkin kertaus on opintojen äiti.
Mutta ymmärrätte varmasti sen taistelun, mitä sitä välillä käy päänsä sisällä. Haluat oppia jonkun asian ja haluaisit tosi kovasti osata tehdä sen ihan itse, ilman mitään apua. Parhaimmillaan olen oivaltanut jonkun ongelman aivan pienestä vihjeestä ja pahimmillaan sitä väännetään rautalangasta vähän pidempään, jolloin on myös pakko todeta, että eipä tästä olisi yksin selvinnytkään. Ehkä yksi tärkeä oppi itselle on on ollut myös ymmärtää milloin hakata omaa päätä seinään kunnes keksii ratkaisun ongelmaan ja milloin lopettaa ja pyytää apua. Keskustelin aiheesta myös paljon kokeneemman kollegani kanssa ja hän sanoi kyselevänsä edelleen samoja asioita vielä vuosienkin jälkeen, joten voinee todeta tämänkin olevan osa työnkuvaa.
Kaiken maailman tunnetilat
Vuoteen on mahtunut monenlaisia tunteita ja energiatasoja, kun on uusi alalla niin asioiden jatkuva puntarointi on ainakin omalla kohdallani ollut juuri se stressaavin tekijä. Olen tottunut olemaan tehokas ja saamaan asioita nopeasti valmiiksi. Nyt minun on ollut pakko oppia siihen, että vie aikaa saada jokin homma toimimaan ja se voi vaatia jonkun toisenkin osallisuutta, jolloin valmistuminen venyy.
Kesken kaiken saattaa tulla niin iso turhautuminen, että on aivan pakko tehdä hetki jotain toista tehtävää, ennen kuin pystyy taas palaamaan edelliseen. On myös päiviä, kun täytyy tuijottaa seinää vähän pidempään ja jäsennellä asioita päässään pitkäänkin. Välillä taas väsyy ja mikään ei huvita. Noina hetkinä kaikki tekeminen tuntuu siltä kuin kävelisi tulisilla hiilillä, mutta seuraavana sitten tulee hyökyaallon lailla sarja onnistumisia jotka pyyhkivät kaiken yli. Tämä kaikki on myös osa työnkuvaa ja ne onnistumiset, aivan pienimmätkin tekevät tästä juuri niin siistiä.
Ensimmäiset vuodet työssä ovat oppimisen kannalta varmasti niitä merkittävämpiä. Toiset sisäistävät asiat nopeammin ja toiset hitaammin, mutta tämä ei määrittele sinua koodarina. Itse koen että opin tietyt asiat todella nopeasti ja toisten kanssa taistelen jatkuvasti ja pitkään. Tämäkin riippuu varmasti paljon siitä mitä on aiemmin tehnyt ja menevätkö työtehtävät sopivassa linjassa oman osaamisen kanssa. Jos saan eteeni osaamiseni kannalta liian haastavan tehtävän, jumitus ja turhautuminen on varmaa. Jos sen sijaan tehtävä on vain hitusen vaikeampi kuin edellinen, niin oppiminen sujuu hyvässä noususuhdanteessa.
Kuulin joskus jonkun sanovan, että ensimmäinen vuosi on vaikein ja uskon kyllä tämän. Ensimmäinen vuosi on vaikein varmasti myös siksi, että haluaa todistaa ansaitsevansa paikkansa ja itselleen asettamat henkilökohtaiset tavoitteet ovat monesti aika korkeat.
Mehiläisestä työpaikkana voisin melkein kirjoittaa ihan oman blogitekstin, mutta koska se olisi täynnä vain sokerilla kuorrutettuja kehuja niin kukaan tuskin jaksaisi lukea sitä. Eikä tämä ole lainkaan liioiteltua. Minut on otettu todella hyvin vastaan ja tunnen olevani osa isoa perhettä. Tiimini on pelkkää timanttia ja nyt syksyllä, kun tiimimme sai uuden product managerin, niin tekeminen on lähtenyt jo aiemmastakin hyvästä tasosta raketin lailla nousuun.
Jään mielenkiinnolla odottelemaan, mitä vuosi 2022 tuo tullessaan. 🙂
Terkuin,
Susanna
PS.
Työkalu info:
Käytän työssäni pääasiassa Reactia, TypeScriptiä ja nyt uutena olen opiskellut SQL:ää ja päässyt meidän tietokantoihin käsiksi.
Kuin aloitin Mehiläisellä luulin osaavani Reactista ainakin hyvät perusteet. Mutta matkan aikana olen oppinut hyvin paljon ja saanut valtavat määrät uutta tietoa ja joutunut opettelemaan monta asiaa aivan uusiksi, varsinkin TypeScriptilla työskennellessä. TypeScript tuli minulle taasen aivan uutena ja se on ollut myös mielenkiintoinen opintomatka.
Haluan myös alleviivata sitä, että jos haet juniorina ensimmäistä työpaikkaasi, niin hyvät perustiedot ja taidot jostain kielestä ja kirjastosta riittävät, todennäköisesti joudut kuitenkin opettelemaan paljon uutta ja uusiksi. Ja tämä täysin normaalia ja okei.