”Twig the Code -porukassa on helppo oppia: paikalla on hyvin eri tason osaajia, jotka tukevat toinen toisiaan. Tapana on koodata porukassa, niin että yksi kirjoittaa kerrallaan koodia ja muut tukevat sitten sivusta.”

 

Missiomme

Twig the Coden tavoitteena on houkutella lisää naisia ohjelmistoalalle sekä madaltaa kynnystä naisten ohjelmisto-opintojen aloittamiselle. Kauttamme kaikki alasta kiinnostuneet naiset pääsevät harrastusperusteisesti aloittamaan koodausopinnot.

Tapaamme vapaamuotoisesti kerran tai kaksi kuukaudessa. Meillä on sekä iltaisin että päivisin kokoontuvia ryhmiä ja mukaan voi liittyä milloin vain. Aiempaa koodauskokemusta ei tarvita. Lisäksi järjestämme workshoppeja ja muita tapahtumia.

Tule mukaan ja liity jäseneksi! Jäsenyydessä on vain liittymismaksu, ei vuosittaista jäsenmaksua.


Porukan kanssa koodailussa on kivointa ollut ryhmän henki ja matala kynnys osallistua. Omasta mielestään tyhmiäkin kysymyksiä on aina uskaltanut kysyä. Koodausta pystyy toki treenaamaan itsekseenkin netissä, mutta taatusti mukavampaa se on kun välillä pääsee pohtimaan asioita muiden kanssa.
— Pirjo

Twig the Code pähkinänkuoressa

  • Haluamme tarjota mahdollisuuksia oppia lisää koodaamisesta.

  • Tavoitteenamme on innostaa lisää naisia ohjelmistoalalle.

  • Twig the Code on ensisijaisesti harrastus, jossa oppii lisää, tutustuu uusiin ihmisiin ja luo IT-alalle verkostoja

  • Tapaamisemme perustuvat aktiiviseen vapaaehtoisuuteen, jokainen osallistuu sen verran kuin ehtii ja on itsellä kiinnostusta

  • Twig the Code -yhdityksen jäsenenä saat paljon jäsenetuja. Meillä ei ole vuosittaista jäsenmaksua, vain liittymismaksu 20 euroa.

  • Yhdistyksen jäsenillä on mm. mahdollisuus lainata yhdistyksen koneita, tutustua alueen IT-firmoihin, saada tiedot workshopeista ensimmäisenä, ja osallistua maksuttomiin koulutuksiin.

  • IT-alan yritykset voivat ottaa meihin yhteyttä erilaisten yhteistyömuotojen osalta: sponsorointi, tapahtumayhteistyö, projektiyhteistyö, rekrytointivinkit ja muut vastaavat ovat erittäin tervetulleita.

  • Olemme toteuttaneet erilaisia sivustoja, myös tilaustöinä.


SPONSORIT

 

YHTEISTYÖKUMPPANIT

 
f4a900efcb7353c10f86e8de2bb77829d4c075ba.png
qalmari.png
ville-logo150px.png
gofore-logo.png
If_Vahinkovakuutusyhtiön_logo.svg.png
adworks.jpg